Niin. Tässähän sitä nyt sitten tosiaan ollaan. Vanhemmalla muksulla tulee ikää täyteen 2vuotta tänään. Se vaan tuntuu niin uskomattomalle! Kaiken sen jälkeen, mitä matkan varrella on koettu, niin nyt todellakin ollaan tässä tilanteessa. Muksuni on kaks vuotta ja onnellinen :) Ja kaikki on hyvin.

Ensiksi kaikki lähti siitä, että raskaus oli pitkällä ja abortti olisi nuoren iän vuoksi periaatteessa vielä ollut mahdollinen - tarkkaan mietin ja lopulta pidin muksun. Ja on käyty läpi jonkun tasoin huoltajuuskiista siitä, että kuka tosiaan muksun saa hoidettavakseen. Minä vai hyväksikäyttäjä Espanjasta. Ja sitten se kaikki muu. Väsymys, turhautuminen ja jaksamattomuus. Pieni masennus itselläni.

Kaikki tuo siis voitettiin ja nyt ollaan tässä. Tilanteessa, jossa oma pikkuiseni täyttää kaksi vuotta <3 Ei voi sanoin kuvailla fiiliksiä, kun se oma pikkuinen on kasvanut ja taas vuoden vanhempi! Uskomaton tunne ja meinaa sanattomaks mennä :D

Onnea rakkaani <333